sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Seinäjoki KV 29.10.

Perjantaina lähdimme ajamaan kohti Kauhavaa. Illalla kun päästiin Hannan & Laran luo perille, käytiin siellä rattastamassa ja illalla vielä käytiin nuortenillas hakemassa (ensimmäiset) riparimerkit. Perjantaina ei siis paljon koirien kanssa keretty mitään tekemään.
  Lauantaina herätys oli klo 5.50, nukuttua tuli semmonen reilu 4 tuntia. Hannan veli vei meidät sitten Seinäjoelle, missä koikkerit oli siis heti aamulla klo 9. Avoimissa uroksissa oli Rodin lisäksi kaksi koiraa. Yhteensä koikkereita oli se 17, kukaan ei ollut perunut vaikka tuomarimuutos tulikin.
  Rodi liikkui kehässä nätisti, seisoi ihan ok, mutta on paremminkin seissyt. Koikkerit otettiin pöydällä. Rodi antoi tutkia ihan hyvin, hampaita katsoessa veti päätä taaksepäin (antoi kuitenkin katsoa). Tuomari pyysi minulta makkaranpalan ja katsoi sitten vielä uudestaan hampaat. Tunnusteli koiran tarkkaan ja kokeili hännänkin :) Mittaus olikin sitten aika katastrofi. Melkein kukaan koikkeri ei ensiyrittämällä antanut mitata, Rodi kuitenkin väisti eniten. Kun ei pöydällä onnistunut, tein edes-takaisin juoksun, sitten maassa koitettiin mitata, ja vielä pöydällä, jolloin tuomari sai juuri ja juuri käytettyä mittaa selän päällä. Rodi on tuommoisella mittakepillä mitattu kerran aiemmin, Raahen ryhmiksessä, missä se sujui ihan ongelmitta. Tuota pitää kyllä reenata. Joka tapauksessa, Rodi sai EH:n. Arvostelun ainoat miinukset olivat Rodin koko ja ujous. Tuota mittahommaa pitää oikeasti ruveta enemmän harjoittelemaan. Muut avoimet urokset saivat myös EH:t, eli avoimissa ei kukaan sijoittunut. Arvostelun voi katsoa kokonaisuudessaan täältä.
  Tuomari oli kyllä älyttömän mukava ja ennenkaikkea kärsivällinen! Moni tuomari ei kyllä kysy makupalaa niinkuin tuossa hampaiden katsomisessa. Jos nyt olisi ollut se Kokkolan (HYL) norjalaistuomari, olisi varmasti hylännyt.
  Shoppailtiin vähän Seinäjoella ja lähdettiin sitten takaisin Kauhavalle (Hanna ei osallistunut Laran kanssa). Illalla kuvailtiin (Hanna siis kuvas) koiria ja tuli kyllä hyviä kuvia! :) Pistän tähän muutaman näyttelykuvan, ja seuraavasta postauksesta teen kuvapostauksen kokonaan.




Törmättiin myös siskopuoleen, Estaika's Flareen :) Kovasti oli Rodin kimpussa ♥

1 kommentti:

  1. Kiitos, oli kiva taas lukea kuulumiset :) Tsemppiä Jyväskylään....

    VastaaPoista