sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kokkola KV, joka meni vähän pieleen.

Reissu sinänsä Kokkolaan oli kiva, mutta itse näytteli meni lievästi sanottuna pieleen. Koira liikkui & seisoi kauniisti, ei ollenkaan laahannut ja nuuskinut maata kuten sen ajattelin tekevän. No, kuitenkin Rodi pelkäsi isoa musta-aurinkolasipäistä miestuomaria, eikä antanut koskea itseensä. Näytin tuomarille hampaat, mutta tuomari ei saanut katsottua kiveksiä. Niimpä Rodi hylättiin. Oli kyllä melko järkytys ja pettymys, varsinkin ku koko ajan on mennyt suuntaan ERI-->EH, EH-->H-->HYL. Todellakin tympii, ja ei tekisi mieli lähteä lisää hylättyjä hakemaan Oulusta, joten hyvät neuvot on tarpeen.
Se oli siis ensimmäinen kerta, kun meillä oli miestuomari, aikaisemmin on kyllä ollut kerran mätsäreissä, ja se oli juuri se ainoa kerta kun Rodi on ollut BIS-1. Silloin tuomari höpötteli Rodille ja rapsutteli sitä, ja hampaiden katsomista varten pyysi minulta nameja. Silloin Rodi tykkäsi hänestä kyllä tosi paljon.
Nyt on lievä paniikki Oulu KVtä ja Tornion KVtä varten: kaikissa kolmessa miestuomari. Pitäisi mahdollisimman paljon päästä harjoittelemaan tuota miehiin totuttamista. Onneksi 14.7 juuri ennen Oulun KVtä on edes mätsäreissä miestuomari.

Toinen juttu mikä jäi mietityttämään on tuo hylätyn ja EVAn välinen ero. Kennelliiton sivuilla lukee näin:

"HYL = hylkäävä (harmaa) annetaan koiralle, joka ei rakenteeltaan tai käytökseltään vastaa rotumääritelmää tai se on selvästi vihainen."

"EVA = ei voida arvostella (ruskea) tämä maininta annetaan koiralle, jonka liikkeitä on mahdoton arvostella tai joka jatkuvasti välttelee tuomarin käsittelyä ja tekee mahdottomaksi tarkistaa purenta tms."

Joten, arvostelussa luki, että "ei hyväksy käsittelyä joten ei voida palkita", ja suhtautuminen tuomariin: väistää (ei siis aggressiivinen). Joten, eikö tuon pitäisi olla EVA?

Joka tapauksessa, vaikka käytös meni ihan pieleen, saatiin arvostelu joka oli tosi hyvä.  Jos se olisi antanut koskea, arvostelun perusteella olisi tullut vähintäänkin EH/ERI. Arvostelu löytyy täältä.

-Iina

1 kommentti:

  1. Mäkin vähän ihmettelin miksi tuomari antoi hylätyn kun EVA sen ennemmin olisi pitänyt olla... Tosi kivan arvostelun Rodi muuten sai :)

    Mä en tiedä miten Rodin esität, mutta Mikon kanssa teen niin, että esitän sen muuten seisten, mutta tutkimisen ajaksi kyykistyn viereen tueksi. Meillä on ollut jo useampi miestuomari ja aina saa jännittää miten menee, mutta onneksi parempaan suuntaan on menty koko ajan eikä Miko enää pahemmin väistä.

    VastaaPoista